Artikkelitietokanta.

Artikkelitietokannan toinen tuleminen.

Sykemittarit kunnon kohotuksessa

Sykemittarit ovat saavuttaneet valtavan suosion kunnon kohottamisen saralla. Sykemittarista on apua niin aloitteleville kuntoilijoille kuin ammattilaisurheilijoillekin. Nykyaikaiset sykemittarit ovat kehittyneet hurjasti verrattuna aikaisempiin malleihin, tarjoten mittavan valikoiman ominaisuuksia.

Sykemittareiden historia alkaa jo 1970-luvun Suomesta, jolloin perustettiin Polar, joka on vielä nykyäänkin yksi maailman edistyneimmistä ja suosituimmista välineiden valmistajista. Ajan myötä uusia kilpailijoita on tullut markkinoille, esimerkiksi Suunto ja Garmin. Näiden lisäksi useat muut yritykset valmistavat mittareita.

Sykemittarit suunniteltiin aluksi Suomen hiihtomaajoukkueen käyttöön ja ne kehitettiin Oulun seudulla Polarin toimesta. Hiihtomaajoukkueen käytöstä mittarit levisivät pikkuhiljaa koko kansan huviksi.

Sykemittari koostuu useimmiten rannekellon näköisestä laitteesta, joka esittää sykkeen näytöllä. Lisäksi käytössä on erillinen hihna, joka mittaa varsinaisesti sykkeen ja lähettää sen langattomasti suoraan ranteessa olevaan sykemittarin osaan.

Sykemittari tuo lisäpontta kuntoiluun, sillä se motivoi tekemään harjoituksia. Lisäksi sykemittari auttaa hahmottamaan oman harjoittelun tehokkuutta sekä rytmittämään harjoituksia parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi, oli se sitten kunnon kohottaminen tai rasvan polttaminen kehosta.

Sykemittareiden hinnat ovat laskeneet vuosien varrella, varsinkin edullisimmissa malleissa. Edullisimmat mallit tarjoavat usein vain perustoimintoja, kuten sykkeen mittaamisen ja maksimisykkeen. Kehittyneet mallit tarjoavat muita ominaisuuksia, kuten erilaisten harjoitusohjelmien luonnin.

GPS-tuki sykemittarissa mahdollistaa kuljetun reitin seuraamisen kartalla hyödyntäen esimerkiksi Google Mapsia. GPS-tuki myös usein osaa näyttää kuljetulla reitillä tapahtuneet nousut ja laskut, jonka myötä voidaan seurata myös sykettä näiden kohtien kohdalla.

Sykemittareita käyttävät usein juoksijat, mutta myös muissa urheilulajeissa sykemittarista on kiistatonta hyötyä. Pyöräilijöille on saatavissa sykemittareita, jotka voidaan kytkeä pyörään niin, että sykemittari pystyy tarkkailemaan pyörän pyörimisnopeutta ja tätä myötä tarjoaa entistä kattavampaa tietoa harjoituksesta. Uimareille vaaditaan sykemittaria, joka on puolestaan vedenkestävä.

Sykemittarit ovat hyödyllinen osa kuntoilua. Jokaisella vähänkään vakavampaa liikuntaa harrastavalla tulisi olla sykemittari. Mittarit auttavat harjoituksissa ja kunnon kohottamisesssa.

Tilaa uutiskirje (jos olet täysi-ikäinen)

Yhteistyökumppanimme tarjoavat lukijoillemme rahanarvoisia lukuvinkkejä; tarjouksia ja esimerkiksi ilmaista pelirahaa, sekä ilmaiskierroksia.