Artikkelitietokanta.

Artikkelitietokannan toinen tuleminen.

Matkalaukku — miten valitset sen oikean?

Olipa edessäsi sitten loma- tai työmatka, jollainhan ne matkatavat täytyy kantaa mukana — siispä matkalaukku ostoksille! Matkalaukun kaksi tärkeintä ominaisuutta ovat tietenkin keveys ja kestävyys. Näiden kahden asian yhdistäminen on useimmiten hankalaa, sillä mitä raskasrakenteisempi ja sitä myöten kestävämpi laukku on, sitä painavampi siitä myös tulee. Alumiinista valmistetut matkalaukut, kuten rimowa (jota lentokapteenit käyttävät) ovat samalla keveitä ja erittäin kestäviä.

Koko

Matkalaukun koko on myös yksi tärkeimmistä ostopäätöstä ohjaavista seikoista. Kannattaakin miettiä tarkasti ennen valintaa, että minkälaisille matkoilla tulet laukku eniten tarvitsemaan. Mikäli tarpeesi on lähinnä vuotuiset lomamatkat, voit rauhassa ostaa niin ison matkalaukun, kuin jaksat kantaa. Jos kuitenkin työtehtäväsi vie sinua maailmalle, on ehkä tarpeen miettiä, josko selviäisit pelkällä lentolaukulla. Lentolaukku nimittäin mahtuu lentokoneessa istuimien yllä olevaan säilytystilaan, eikä laukkua tarvitse laittaa lainkaan ruumaan. Tällöin sinun ei myöskään tarvitse jäädä odottamaan laukkuhihnalle saavuttuasi määränpäähän ja voit siirtyä jonojen ohi suoraan seuraavaan kulkuvälineeseesi.

Materiaalit

Kuten yllä jo mainitsinkin, on alumiini yksi parhaimmista hyöty-painosuhteen omaavista materiaaleista. Aiemmin matkalaukkujen yleisin valmistusmateriaali oli nahka. Myös kovamuovisia laukkuja on ollut markkinoilla seitsemänkymmentäluvulta lähtien. Uusimpan valmistusmateriaalina on tullut kevyempi polykarbonaatti, joka on erittäin kevyttä ja joustavaa, mutta samalla kimmoisaa ainetta.

Lisäominaisuudet

Myös tässä kohtaa on tarpeen miettiä omia tarpeitasi hetki. Esimerkiksi isompaa matkalaukkua valitessasi on hyvä ajatella sitä, miten haluat laukkuasi siirrellä paikasta toiseen. Onko unelmiesi laukussasi kaksi pyörää, jolloin paino jakaantuu kätesi ja näiden pyörin välille? Nyttemmin neljän pyörän laukut ovat yleistyneet kovasti, sillä niiden siirtely on erittäin kevyttä sileillä käytävillä.

Myös matkalaukkusi sisäosioiden jako on hyvä selvittää siten, että se vastaa tarpeitasi. Muista myös, ettet anna liikaa periksi tyylistäsi, sillä matkalaukut ovat useimmitten kohtalaisen tylsiä. Valitse itseäsi eniten miellyttävä malli, jota jaksat katsoa vielä vuosienkin päästä. Myös muista erottuva väri voi olla hyvä valinta. Tällöin huomaat oman laukkusi laukkukarusellissa jo kaukaa!

Tilaa uutiskirje (jos olet täysi-ikäinen)

Yhteistyökumppanimme tarjoavat lukijoillemme rahanarvoisia lukuvinkkejä; tarjouksia ja esimerkiksi ilmaista pelirahaa, sekä ilmaiskierroksia.