Artikkelitietokanta.

Artikkelitietokannan toinen tuleminen.

Eläkesäästö – Miten säästää ja välttää sudenkuopat

  • Julkaistu: 5.9.2011
  • Tekijä: Sampo
  • Kategoria: Talous

Eläkesäästö

Eläkesäästö puhuttaa meitä suomalaisia varsinkin tänä päivänä kun suurin osa kansalaisista alkaa eläköitymään. Oletko sinä pohtinut kuinka kartutat eläkesäästöjä ? Vaihtoehtoja kartuttaa säästöjä on monia, voit sijoittaa osakkeisiin, tehdä pankin kanssa eläkesäästö sopimuksen, ryhtyä rahastosijoittajaksi tai hyödyntää normaaleja korkeakorkoisia säästötilejä. Kun kyseessä on sinun eläkesäästösi, on hyvä pohtia millaisella aikavälillä tarvitset rahaa, voivatko eläkesäästöt kasvaa vielä seuraavat 10–15 vuotta vai tuleeko niiden käyttö ajankohtaisesksi jo seuraavan kahden vuoden aikana?

Eläkesäästö tekemällä pankin kanssa säästösopimus

Eläkesäästöjä on helppo lähteä kartuttamaan esimerkiksi tekemälle pankin kanssa säästösopimuksen eläkkeestä. Tällöin sovitte esimerkiksi jokaisen kuukauden alussa 150 euron siirtämisestä eläkesäästämiseen. Hyvänä puolena on se, että saat ammattimaisen ihmisen hoitamaan rahaa, eikä sinun tarvitse erikseen murehtia siitä, minne rahasi sijoitetaan. Huonona puolena on pankin perimät maksut, heikko tuotto pitkällä aikavälillä sekä se, että mikäli joudut työttömäksi joudut olla työttömänä vähintään vuoden, ennenkuin eläkesäästösopimus voidaan purkaa. Tämä tosin voi riippua eläkesäästö sopimuksesta, tarkista siis sopimukset tarkkaan.

Säästöjä ostamalla osakkeita

Eläkesäästöjen kartuttaminen suorilla osakesijoituksilla on ehdottomasti paras tapa säästää, mikäli sinulla on kokemusta osakkeiden ostamisesta. Osakkeiden ostaminen ja ensimmäisten osakkeiden osto onnistuu nykypäivänä erittäin helposti esimerkiksi internetin kautta ja on oiva tapa luoda ja hallinoida itse säästöjä. Osakkeiden osto on kuitenkin syytä muistaa opiskella etukäteen ymmärtääkseen perusteet. Lisäksi osakkeiden ostamiseen usein tarvitta pääoma on paljon suurempi, kuin esimerkiksi rahastosäästämiseen, jonka voi aloittaa vaikka 20 eurolla. Osakkeissa, kuten myös rahastoissa tärkeintä on hajauttaminen. Rahastot tarjoavat hajautuksen usein valmiina, mutta osakkeissa sinun tulee itse pyrkiä hajauttamaan ja hallinnoimaan osakesalkkuasi.

Rahastosijoittaminen

Sijoittaminen rahastoihin tuo saman ongelman kuin pankin eläkesäästö, tällöin on suuri riski siitä, että rahaston kulut syövät sijoituksesi tuoton. Hyvänä puolena on kuitenkin ammattimainen apu rahastosi hoitamiseen, niin että sinun ei tarvitse huolehtia asioista kuten hajautus tai mitä osaketta ostaa. Rahashtosäästämisestä on hyvä aloittaa, vaikka olisi kiinnostunut osakkeista, sillä tällä tavoin saat turvallisen aloituksen sijoituksen maailman käyttäen hyväksi ammattilaisen neuvoja. Kun tunnet, että ymmärrät markkinoiden perusajatuksen voit lähteä painottamaan enemmän suoria osakkeiden ostoja sillä on suositeltavaa tutustua osakkeiden ostamiseen mikäli haluat saada parempaa tuottoa pitkällä aikavälillä säästöillesi.

Tilaa uutiskirje (jos olet täysi-ikäinen)

Yhteistyökumppanimme tarjoavat lukijoillemme rahanarvoisia lukuvinkkejä; tarjouksia ja esimerkiksi ilmaista pelirahaa, sekä ilmaiskierroksia.